Henna Lahtinen työskentelee Kujalan logistiikkakeskuksessa tiimissä, joka vastaa kansainvälisesti toimivan hitsausalan yrityksen logistiikasta. Hänen tehtäviinsä kuuluu kuljetustilausten tekeminen ja asiakkaan tavaroiden lähetys ympäri maailmaa.
”Teen työtä uudenaikaisissa varastotiloissa, pääasiassa oman päätteeni äärellä. Otan mittatietoja lavoista ja paketeista, näppäilen ne järjestelmään, minkä jälkeen lähetän tuotteet matkaan”, kertoo Henna käytännön työstään.
Henna päätyi Alfaroc Logisticsiin töihin kolme vuotta sitten. Hän oli aikaisemmin tehnyt töitä ravintola-alalla, mutta ilta- ja viikonlopputyöt alkoivat tuntua raskaalta, kun kotona oli pieniä lapsia. Päivätyö ja kiinnostus alaan veivät voiton, ja nyt Henna on aloittamassa myös logistiikka-alan opintoja.
”Kuulin, että Alfarocissa on porukka, joka opiskelee työn ohella ammatillista tutkintoa. Kiinnostuin tästä mahdollisuudesta ja aloitan tänä syksynä itsekin Palvelulogistiikan ammattitutkinnon suorittamisen. Minusta on hienoa, että Alfarocissa tuetaan opiskelua ja työn ohella pystyy opiskelemaan itselleen uuden ammatin”, jatkaa Henna.
Palvelulogistiikan ammattitutkinto ja sen alla Varastologistiikan osaamisala on Koulutuskeskus Salpauksessa suoritettava opintokokonaisuus, jonka suorittaminen kestää kolmesta kuukaudesta 1,5 vuoteen – opiskelijan opintotaustasta ja työkokemuksesta riippuen. Opintojen alkaessa jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma, jolla tuetaan juuri hänelle sopivia opintoja.
”Haluan laajentaa osaamistani ja kehittää taitojani esimerkiksi erilaisten järjestelmien käyttäjänä. Uskon, että opintojen avulla pääsen jatkossa työskentelemään useammassa eri työpisteessä ja saan sitä kautta työhöni vaihtelua”, kertoo Henna.