Meistä

Olemme logistiikan ja henkilöstöjohtamisen kokeneita ammattilaisia

Alfaroc Logistics on Suomen suurimpia sisälogistiikan ja varastoinnin ulkoistamispalveluyrityksiä. Palvelemme teollisuuden ja kaupan alan yrityksiä, maahantuojia sekä verkkokauppoja. Meillä työskentelee yli 300 logistiikan osaajaa.

Alfaroc Logistics on perustettu vuonna 2007. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli yli 13 miljoonaa euroa. Huippunykyaikainen logistiikkakeskuksemme sijaitsee Lahdessa, minkä lisäksi meillä on toimintaa Järvenpäässä, Vantaalla ja Raumalla.

Vahva logistiikan osaaminen

 

Meillä on usean vuoden kokemus varastoinnin ja logistiikan prosesseista. Osaamisemme ulottuu eri toimialoille emmekä pelkää toteuttaa perinteisistä malleista poikkeaviakaan logistiikkaratkaisuja. Ydinosaamiseemme kuuluu myös ammattimaiset rekrytointi- ja henkilöstöjohtamisen käytännöt.

Joustavat ja laadukkaat prosessit

 

Reagoimme ketterästi liiketoimintasi muuttuviin tarpeisiin sekä sesonki- ja volyymivaihteluihin. Tuotteesi toimitamme helposti, nopeasti ja kustannustehokkaasti. Laatu tarkoittaa meille toimintavarmuutta, luotettavuutta ja sitä, että tuotteesi lähtevät varastoltamme matkaan virheettöminä ja silloin kun on sovittu.

Nykyaikaiset tilat loistavalla sijainnilla

 

Huippunykyaikainen logistiikkakeskuksemme sijaitsee Lahdessa E75:n ja valtatie 12:n välittömässä läheisyydessä – vain tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudusta. Kujalan logistiikkakeskuksessa on 27 000 m2 lämpötilasäädeltyä varastotilaa, jota hallinnoimme itse ja pystymme tämän ansiosta tarjoamaan asiakkaillemme kilpailukykyiseen hintaan.