Vuosien varrella työtehtävät ovat ehtineet muuttua, mutta yksi on pysynyt: Emma tulee joka aamu töihin mielellään.
– Työtehtävät ovat monipuolisia ja meillä on tosi kiva porukka, Emma sanoo.
Jo kuusi vuotta Alfarocilla työskennellyt Emma Vuolle tuli alun perin sesonkityöntekijäksi. Työhön kuului aluksi keräilyä vain yhdelle asiakkaalle kerrallaan ja työvuoroja tehtiin eri toimipisteissä. Nykyään Emma työskentelee Kujalan C-hallissa, jossa tuttu tyttöporukka on pysynyt samana jo pari vuotta.
– Tykkäsin kyllä siitä vaihtelusta, mitä eri pisteissä työskentely toi, mutta olen tosi tyytyväinen myös tähän tilanteeseen ja säännölliseen työaikaan 8–16. Se helpottaa myös vapaa-ajan suunnittelua.
Vapaa-ajalla intohimoinen Pelicans-fani kiertää otteluissa suosikkijoukkuensa mukana ja pitää matkustamisesta muutenkin.
– Työ ja vapaa-aika ovat hyvin tasapainossa, hän sanoo.
Emma kiittelee myös työn monipuolisuutta. Normaaliin työpaivään kuuluu muun muassa keräämistä, hyllyttämistä ja pakkaamista, jonka tosin nykyään hoitaa pitkälti kone.
– Kuuden vuoden aikana moni työvaihe on muuttunut. Esimerkiksi tavaran lähetys on nopeutunut merkittävästi, kun laite tuo tavaran radan päähän ja sitten kone kelmuttaa sen. Ennen tämäkin hoidettiin käsin, Emma kertoo.
Alfaroc onkin Emman mukaan modernisoitunut vauhdilla. Se tekee työstä myös mielenkiintoista, kun työnkuva muuttuu jatkuvasti. Muutokset myös sopivat Emmalle, joka kuvailee juuri joustavuuden ja sopeutuvaisuuden vahvuuksikseen.
– Täällä oppii koko ajan. Työnantaja tarjoaisi myös ulkopuolisia koulutusmahdollisuuksia, mutta ainakin toistaiseksi minulle on riittänyt tämä työn mukana oppiminen, Emma pohtii.
Kaikkein hauskin osa työpäivää on ”tönärillä ajaminen”.
– Tönärillä eli työntömastotrukilla saa tavaroita jopa yhdeksän metrin korkeudesta. Sitä hauskuutta pääsee tekemään lähes päivittäin, Emma hymyilee.
Hän uskoo, että viihtyy Alfarocilla pitkään.
– Tämä työ sopii minulle tosi hyvin. Alan muutos ja Alfarocin kasvu tarjoavat varmasti muuttuvia työtehtäviä jatkossakin, joten olen mielelläni mukana tässä kehityksessä.
Käy katsomassa video Emman päivästä meidän Instagramissa!