Työntekijätarina

Marko aloitti kontinpurkukeikalta ja päätyi Kujalaan työnjohtajaksi

Marko Kokkosen työura Alfarocissa sai alkunsa vuonna 2014, kun hän oli tullut irtisanotuksi edellisestä työstään kaupan alan kivijalkaliikkeessä. Vastuullisena perheenisänä hän halusi löytää uuden työn nopeasti.

”Tulin Alfarociin ensin yhdeksi päiväksi purkamaan kontteja. Päivän päätteeksi työnjohtaja ilmoitti, että seuraavallekin päivälle olisi töitä tarjolla. Siitä se sitten lähti”, muistelee Marko.

Markon järjestelmällinen luonne huomattiin Alfarocissa nopeasti. Melko pian aloittamisensa jälkeen hän alkoi pyörittää itsenäisesti asiakkuuksia ja ottaa tiiminvetovastuuta.

”Varastotyö on fyysisesti kuormittavaa ja siinä vaaditaan tarkkuutta ja järjestelmällistä otetta. Tärkeintä on kuitenkin asenne. Sillä pääsee pitkälle”, toteaa Marko.

Vuosien varrella hyvin tehty työ on vienyt Markon keikkatyöläisestä työnjohdollisiin tehtäviin. Tällä hetkellä hän työskentelee työnjohtajana Kujalan uudessa logistiikkakeskuksessa Lahdessa.

Kujalassa työnjohtajia on yhteensä kolme. Heidän tärkein tehtävänsä on päivittäisen tuotannon läpiviennin varmistaminen. Työhön sisältyy myös asiakastapaamisia ja päivittäisten ongelmatilanteiden ratkomista. Iso osa käytännön työtä on myös ihmisten ohjaaminen ja siitä huolehtiminen, että yhteistyö varastossa sujuu mallikkaasti.

”Tässä tehtävässä pitää tulla juttuun monenlaisten ihmisten kanssa. Alfarocissa on kiva meininki ja haastavatkin päivät saadaan pulkkaan hyvällä huumorilla ja toinen toistamme jeesaamalla”, kehuu Marko.

”Yritys kasvaa vauhdilla ja nyt on hypätty isompiin rattaisiin”

Alun perin Savonlinnasta Lahteen muuttanut Marko viihtyy Lahdessa hyvin. Säännöllinen päivätyö mahdollistaa sen, että aikaa jää myös perheelle sekä crossfit- ja musiikkiharrastuksille.

Tulevaisuus Alfarocissakin näyttää valoisalta. Vaihteleva työ ja upouudet tilat antavat uutta puhtia tekemiseen.

”Alfaroc on tosi mielenkiintoisessa vaiheessa. Yritys kasvaa vauhdilla ja tuntuu, että nyt on hypätty isompiin rattaisiin. Tästä on hyvä jatkaa!”

Varastotyö on fyysisesti kuormittavaa ja siinä vaaditaan tarkkuutta ja järjestelmällistä otetta. Tärkeintä on kuitenkin asenne. Sillä pääsee pitkälle.