Työntekijätarina

Kati kouluttautui lastenhoitajasta varastoalan ammattilaiseksi

Kati Rontu työskentelee varastotyöntekijänä Alfarocin asiakkaan toimipisteessä Lahden Renkomäessä. Hän kuuluu tiimiin, jonka vastuulla on hoitaa asiakkaan verkkokauppaan liittyvä logistiikka.

Työhön kuuluu tuotteiden hyllytystä, keräilyä, pakkaamista sekä lähetystä kotimaisille ja ulkomaisille asiakkaille. Työssä tarvitaan myös trukilla-ajotaitoa.

”Olin ollut vuoden Alfarocissa töissä, kun menin trukkikoulutukseen. Aluksi ajaminen hieman pelotti, mutta nyt olen jo kokenut trukin kuljettaja”, Kati naurahtaa.

Ennen Alfarociin tuloaan Kati ehti työskennellä kuusi vuotta lastenhoitajana. Työ päiväkodissa oli kuitenkin henkisesti kuormittavaa ja hän alkoi kaivata muutosta.

”Alfarocissa parasta on itsenäinen tekeminen huippukivassa työporukassa. Työ itsessään on palkitsevaa ja oman työn jäljen näkee konkreettisesti, kun keräyslistalla olevien tuotteiden pinot pienenevät ja tavarat liikkuvat varastolta eteenpäin. Vaikka päivät ovat välillä kiireisiä, lähden silti hyvillä fiiliksillä joka aamu töihin. Täällä on hyvä meininki!”

Varastotyö vaatii järjestelmällisyyttä, tarkkuutta ja kiireisinä aikoina myös paineensietokykyä. Tuotteiden keräily ja painavien laatikoiden nostaminen hyllyihin kapeilla käytävillä käy myös jonkin verran fysiikan päälle. Tähän auttaa kuitenkin vapaa ajalla liikkuminen, jota yritys tukee maksamalla puolet kuluista.

”Työskentelen puoli kahdeksasta puoli neljään. Säännöllinen työaika mahdollistaa sen, että iltaisin aikaa jää myös liikuntaharrastuksille. Kivaa on myös se, että viikonloppumenot voi suunnitella hyvissä ajoin etukäteen.”

Alan koulutus oppisopimuksella

Työn ohessa Kati on opiskellut varastoalan ammattitutkinnon Alfarocin tarjoamana oppisopimuskoulutuksena. Koulutus kesti reilun vuoden ja sisälsi lähiopetusta ja kirjallisia töitä.

”Opiskelu työn ohella oli välillä rankkaa, mutta ehdottomasti sen arvoista. Koulutus antoi lisää tietoa alasta ja auttoi ymmärtämään logistiikkaprosesseja ja niiden välisiä yhteyksiä. Koulutuksen ansiosta pääsin myös seuraavaan palkkaluokkaan”, jatkaa Kati.

Kati viihtyy Alfarocissa hyvin ja uskoo, että kasvavassa yrityksessä riittää töitä tulevaisuudessakin.

Hänen työsuhteensa muuttui vakinaiseksi vuoden 2020 alussa.

”Olen tosi tyytyväinen nykyiseen työhöni. Työt eivät seuraa minua kotiin ja olen monella tapaa onnellisempi ihminen kuin muutama vuosi sitten”, iloitsee Kati.

Opiskelu työn ohella oli välillä rankkaa, mutta ehdottomasti sen arvoista! Koulutus antoi lisää tietoa alasta ja auttoi ymmärtämään logistiikkaprosesseja ja niiden välisiä yhteyksiä.